Ammattiliitto JHL: Teknologia ei saa korvata sote-henkilöstöä

Ammattiliitto JHL ei kannata lakimuutosesitystä, joka mahdollistaisi teknologisten ratkaisujen käyttämisen henkilöstömitoituksen alentamisen perusteena. Liitto korostaa lausunnossaan, että teknologia ei poista sote-alojen työvoiman tarvetta.
Ammattiliitto JHL on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntonsa hallituksen esityksestä sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain ja asiakasmaksulain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolakia siten, että teknologisten ratkaisujen käyttö sosiaalihuollon palveluissa olisi yhdenvertaisempaa. Lisäksi sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös teknisestä valvonnasta. Esillä on myös, että asiakassuunnitelmaa laadittaessa olisi arvioitava, voidaanko asiakkaan palvelutarpeisiin vastata teknologisilla ratkaisuilla.
JHL muistuttaa lausunnossaan, että sosiaali- ja terveysalan työmäärä ei tule vähenemään, vaikka käytössä olisi kaikki mahdollinen teknologia. Liitto kannattaa kuitenkin teknologian kehittämistä ja käytön lisäämistä yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sen avulla voi esimerkiksi lisätä työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta.
Liitto korostaa työnantajien vastuuta teknologian käyttöönotossa. Uuden teknologian käyttöönotto tulee tapahtua yhteistoiminnallisesti työntekijöitä kuunnellen ja osallistaen. Lisäksi työnantajien pitää perehdyttää kaikki työntekijät kunnolla teknologian käyttöön, ja myös jatkuvasti pitää yllä osaamista.
Liitto huomauttaa lausunnossaan, että hallituksen esitys keskittyy liiaksi vanhuspalveluihin ja jättää muun sosiaalihuollon – kuten vammaispalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä lastensuojelun – perusteluiltaan liian ohuiksi. Esitys ei myöskään ota riittävästi huomioon työntekijöihin kohdistuvan teknisen valvonnan yksityisyyssuojaa ja yhteistoimintavelvoitteita.
JHL kannattaa teknologian kehittämistä ja käyttöä sosiaalihuollossa, mutta painottaa samalla vahvasti, että teknologian on oltava työntekijöiden arkea helpottava, ei henkilöstövähennyksiä mahdollistava ratkaisu.
Lataa koko lausunto JHL:n aineistopankista.